|
Nimityksiä Aberdeenin kiinteistöyksikössä
Aberdeen Asset Management (AAM) on julkaissut uuden kiinteistöliiketoimintaorganisaationsa. Nimityksien taustalla on yksikön nykyisen vetäjän Rickard Backlundin päätös vetäytyä tehtävästään hänen täyttäessään syksyllä 60 vuotta. Rickard jatkaa Executive Advisorin tehtävässä myös tulevina vuosina osallistuen mm. eri rahastojen sijoitusneuvostojen toimintaan.
AAM:n hallitus on nimittänyt Andrew Smithin koko kiinteistöliiketoiminnasta vastaavaksi johtajaksi nimikkeellä Group Head of Property. Andrew on aiemmin toiminut kiinteistöyksikön sijoitus- ja fund management -toimintojen johtajana (CIO, Property). Andrew´lla on runsaan kahdenkymmenen vuoden kokemus kansainvälisestä kiinteistöliiketoiminnasta useissa eri tehtävissä ja yrityksissä.
Kiinteistöyksikön uudelleenorganisointiin liittyen on tehty lisäksi seuraavat nimitykset:
Pertti Vanhanen, joka on tähän asti vastannut Pohjoismaiden ja Itä-Euroopan kiinteistöliiketoiminnasta on nimitetty vastaamaan koko Euroopan kiinteistörahasto- ja Asset management -liiketoiminnasta nimikkeellä Head of Direct Property, Europe.
Tonny Nielsen, joka on tähän asti vastannut Tanskan kiinteistöliiketoiminnasta ja pohjoismaisesta kiinteistörahastotoiminnasta ottaa vastuulleen Pohjoismaiden ja Itä-Euroopan kiinteistörahasto- ja Asset management -toiminnot nimikkeellä Head of Direct Property, Nordic region and Eastern Europe.
Ari Anttonen, joka on tähän asti vastannut Suomen kiinteistörahastotoiminnasta ja AREFF-rahastosta, on nimitetty vastaamaan Suomen kiinteistöliiketoiminnasta nimikkeellä Head of Property Investment Management, Finland.
Sekä Tonny että Ari jatkavat myös vastuullisina fund managereina nykyisissä tehtävissään.
"Olen erittäin tyytyväinen, että Pertti Vanhanen, Tonny Nielsen ja Ari Anttonen ovat ottaneet vastaan laajemmat vastuualueet. Heidän paikallinen markkinatuntemuksensa ja Aberdeenin tiomintatavan tuntemus ovat arvokkaita tekijöitä, kun luotsaamme Aberdeenin kiinteistöliiketoimintaa uudelle vuosikymmenelle", toteaa Andrew Smith.
AAM on päättänyt integroida Aberdeen Property Investors -liiketoiminnan lähemmäksi muita sijoitusluokkia, osake- ja korkorahastoja. Tämä mahdollistaa yhtenäisemmät prosessit ja struktuurin. Asiakkaillemme ja yhteistyötahoillemme tämä näkyy yhtenäisempinä toimintamalleina ja lisääntyvinä resursseina hyödyntäen Aberdeenin maailmanlaajuista organisaatiota.
Kaikki nimitykset tulevat voimaan välittömästi.
Lisätietoja:
Andrew Smith, Global Head of Property Aberdeen Asset Management
Puhelin: +44 207 463 6720
Pertti Vanhanen, Head of Direct Property, Europe
Puhelin/GSM: 010 3040 301
Hanna Duncker, Senior Marketing Executive, Finland
Puhelin/GSM: 010 3040 302
|